Homeasunto - kiitos myötätunnosta

Olen aina pelännyt, että ostaisin asunnon, missä paljastuisi homeongelman. Kun pelko toteutuu, on se toteutuessaan tässä tapauksessa vähintään yhtä kamalaa, kuin osasin pelätä.

Ostimme homeasunnon yli kaksi vuotta sitten. Nyt asunnossa on remontti valmistunut. Olemme saaneet paljon myötätuntoa, vertaistukea ja käytännön apua. Tilanne ei ole meillä niin paha, kuin voisi olla. Tavaramme ovat säästyneet (muutaima poikkeuksia lukuunottamatta), terveysvaikutukset eivät olleet pysyviä, meille vanhemmille ei ole tullut avioeroa. Vaikka tilanne ei ole epätoivoisin, on kaikki myötäeläminen on tuntunut erityisen hyvältä.

Olen ollut yllättynyt, kuinka paljon olen saanut vertaistukea sitä erikseen hakematta. Instagramissa olen saanut monia viestejä ihmisiltä, jotka ovat samankaltaisissa tilanteissa. Vertaistuki on ihanaa, mutta on samalla todella surullista, kuinka moni painii samojen ongelmien kanssa.

Olimme katsomassa asuntoamme, joka on taloyhtiön asunnoista ensimmäinen remontoitu, eli siis tietyllä tapaa malliasunto. Naapurit tulivat meille katsomaan, kuinka remontti on toteutettu. Enää hysterisointini homeesta ei tuntunut huvittavalta kenenkään mielestä. Nyt myöhemmin olen lukenut, että taloyhtiön homeongelmat paljastuvat monesti uusien asukkaiden muuttaessa sisään.




Saimme useamman kysymyksen siitä, muutammeko nyt heti takaisin. Ei, emme muuta.

Saimme myötätuntoa naapureilta, isännöitsijältä ja remontin valvojalta.

Olo oli liikuttunut. Kaikki myötätunto ja muutamat pienet ystävälliset sanat tuntuivat suurilta.

Tuon katselmuksen jälkeen olo oli tyhjä ja erittäin väsynyt. Asunnossa on nyt vasta maalatut puhtaanvalkoiset seinät. Meidän värikkäät tapetit ovat poissa. Asunto näyttää suuremmalta, puhtaammalta ja steriilimmältä. Se ei ole enää meidän asunto, muuta kuin paperilla. Se ei koskaan ehtinyt tuntua omalta, koska pintaremontin ja nykyisen remontin välissä ehdimme asua kodissa vain hetken. Meillä ei ollut koskaan asunnon kaikki huoneet käytössä, eikä koskaan ehditty purkaa läheskään kaikkia tavaroita. 

Ehkä me pääsemme tästä loukusta pois, ainakin toivon kovasti niin. Toivoisimme kaupan purkua. Jos emme sitä saa, asunto tulee myyntiin. Toivon mukaan meillä on vielä joskus oma koti, johon ei liity suuria epätoivon, katkeruuden ja vihan tunteita.

Asunnossa käyminen oli (taas kerran) ahdistavaa, etenkin minulle ja tytölle. Ainoa, joka ei ahdistunut oli meidän vauva. Hän kävi asunnossa tuon katselmuksen aikana ensimmäistä kertaa, vaikka toivoin, ettei hän kävisi tuossa asunnossa koskaan. Kun puhuimme rakennusvalvojan ja isännöitsijän kanssa meidän tilanteesta, vauva nauroi hersyvää nauruaan. Hän nauroi, kun puhuimme rahasta ja lakimiesten palkkioista.

Yritän muistaa, ettei tämä ole maailmanloppu. Samalla lakimiehen lasku kasvaa, meidän lainanlyhennykset alkavat uudestaan ja minä olen äitiyslomalla pienellä rahalla.

Ei kommentteja

Hei, jätäthän kommentin! :)