Tuskanhikeä ja naurua Kaksplussan kesäjuhlilla

Kaupallinen yhteistyö

Kaksplussan verkostobloggaajien kesäbileisiin lähteminen jännitti - reissu sisälsi paljon uusien ihmisten tapaamista sekä ensimmäisen vuorokauden erossa lapsesta

Tuskanhikeä ja onnistumisia pakohuoneessa

Hotelliin majoittumisen jälkeen matka jatkui Game Over Escape roomiin Vallilaan. Meillä oli paikan kokoustilat käytössämme koko illan. Ilta alkoi alkumaljoilla. Pakko myöntää, että minua jännitti ihan kamalasti aluksi ja kuljin epämääräisesti haahuillen kaikkien blogeista tuttujen kasvojen joukossa. Kuvasta voi bongata minun todella rentoutuneen hymyni.

Alkumaljojen jälkeen jakauduimme pienempiin ryhmiin eri pakohuoneita varten. Itse toivoin, ettei huone olisi liian pelottava, vaikka etenkin Saw -teemainen Maniac huone olisi houkuttanut... Minä päädyin Lapin Lumilinna nimiseen huoneeseen Marian, Jennin, Jerinan ja Petran kanssa.

Pakohuonekokemus oli minun ensimmäiseni ja se oli älyttömän hauska ja sopivasti jännittävä! Kun meidän pakoyritys alkoi, oli kellossa aikaa 60 minuuttia. Ajan kuluessa alkoi tuskanhiki nousta pintaan samassa tahdissa, kun oma innostus kasvoi onnistuneiden tehtävien parissa. Meidän porukka ei mahtavasta yrityksestä ja monista riemunkiljahduksista huolimatta selvinnyt omin voimin ulos. Paljosta se ei jäänyt kiinni ja tiedän, ettei pakohuonekokemus jäänyt minun viimeisekseni.

Pakohuoneen jälkeen alkoi nälkä kurnia ja lähdettiin ruokapaikkaa metsästämään Jerinan, Piritan ja Marian kanssa. Löydettiin ruokapaikka, joka ei ulkoisesti ollut se kutsuvin, mutta ruoka maistui erittäin hyvältä. Oli kivaa saada jutella rauhassa muiden bloggaajien kanssa - jännitys alkoi tässä vaiheessa onneksi jo kadota.



Vaate-esittelyä, lahjakassit ja arvonta


Kun nälkä oli taltutettu, oli juhlapaikalla vuorossa Pop&Co vaatteiden esittelyä sekä arvonta. Arvottavana oli mm. Aarnin kello. Aarnin kellot ovat minulle entuudestaan tuttuja ja mielestäni todella kauniita! Ison plussan tuo se, että Aarnin kellot tehdään pääasiassa suomalaisesta puusta - osassa käytetään suomalaista hirvennahkaa.

Lahjakassin sisältöön paneudun vielä myöhemmin syvällisemmin, niin monta ihanaa juttua oli kassiin saatu mahtumaan! Eritysitä ihastusta minussa aiheuttivat Isokyröläisen Fiini naturallyn tuotteet.



Aarnin kello, kuva: Mamalina Lina

 



Rentoa menoa ja syvällistä tutustumista

Esittelyiden ja arvontojen jälkeen vietettiin rentoa yhdessäoloa nauttien pöydän antimista. Meidän monet yhteistyökumppanit tarjosivat meille ihania herkkuja, joiden voimin jaksettiin tutustua toisiimme sekä meidän saamiimme lahjakasseihin. Tarjoiluista erityisesti Nokian panimon ruusu limsa yllätti minut positiivisesti!


Kuva: Millamainen

Kuva: Millamainen


Loppuillasta kokoustilat täyttyivät iloisesta naurusta ja lennokkaista jutuista. Viimeistään "en ole koskaan" pelin aikana meno oli jo erittäin rentoa ja pääsimme tutustumaan toisiimme - ehkä enemmän kuin osasimme arvatakaan...

Ilta jatkui osalla vielä eteen päin, mutta oma matkani suuntasi hotellille nukkumaan. Taksikyyti ja puhtaisiin lakanoihin kääriytyminen ajoissa tuntui suurelta luksukselta pitkän päivän päätteeksi.


Ei kommentteja

Hei, jätäthän kommentin! :)