Pikakelaus IVF-hoidosta

Tänään meidän vauva täyttää vuoden. Kyllä, vuosi sitten vauva sai alkunsa ja viisi päivää sen jälkeen hän alkoi kasvaa minun kohdussani. Minulle vauva oli vauva jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vaikka kokonaan sen uskominen oli vaikeaa vielä synnytyssalissa.

Suunnittelukäynnille menossa
Meidän hoitomatka alkoi jo vuonna 2014 tutkimuksilla ja Clomifeneillä. IVF-hoidon suunnittelu alkoi 1.2.2016 suunnittelukäynnillä. 27.2. alkoi varsinainen hoito Gonal-F:n pistämisellä. Gonal-F kasvattaa monta munasolua kerrallaan. Pikkuhiljaa munasarjoissa alkoi olla tuntemuksia ja ensimmäinen seurantaultra oli 2.3. Ultrassa näkyi seitsemän hyvän kokoista munasolua ja muutama pienempi. Peloistani huolimatta oloni oli melko hyvä ja pieni Gonala-F:n annostus näytti riittävältä.

4.3. Aloitin Gonal-F:n lisäksi pistämään Orgalutrania, mikä estää munasoluja irtoamasta. Orgalutranin neula oli paljon isompi kuin Gonalin, ja pistämisen jälkeen minua pyörrytti ja pistoskohtaan nousi kutiavaa ihottumaa. Maha alkoi olemaan kipeä kasvavien munasolujen takia, päätä särki ja etova olo oli koko ajan.

7.3. Oli seuraava ultra. Pelkäsin, ettei munasoluja ole (todella rationaalinen pelko kaikkien tuntemusten jälkeen). Ultrassa näkyi 12 suurta munasolua ja 12 pienempää. Sain määräyksen pistää Pregnylin illalla ja munasolupunktio sovittiin keskiviikolle 9.3.

8.3. Kärvistelin töissä ja iltapäivällä kokoustin tutussa porukassa. Olo oli kuin ilmapallolla ja olo oli huono. Muistan, kuinka olisin halunnut kertoa jollekin, että ihan pian me lähdetään Tampereelle sairaalaan. Vetkuttelin viimeisten asti porukassa, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Sitten hain miehen töistä ja lähdettiin ajelemaan kohti Tamperetta. Olo oli aika järkyttävä...

Tampereella majoituimme potilashotelli Norlandiaan. Jos teille koskaan tulee asiaa Tampereelle sairaalaan, niin suosittelen käyttämään tuota hotellia. Hotelli ei maksanut potilaalle paljoa ja me säästyimme punktioaamuna pitkän matkan ajamiselta. Hotellissa oli myös hyvä aamupala, (kaikissa hotelleissa ei todellakaan ole vaikka jotkut muuta väittää) joten jännityksestä huolimatta sain jotain syötyä.

Hotelli Norlandia / Sopimusten tekoa / Keittiöremppa / Potilas tarkkailussa / Lohtusuklaata

Sitten koitti munasolupunktio, missä minulta kerättiin kypsät munasolut. Punktio sujui hyvin ja muutaman tunnin tarkkailun jälkeen saimme lähteä ajamaan kotiin. Minua oli varoiteltu, että kovat kipulääkkeet voivat pistää oksentamaan paluumatkalla, mutta menomatkaan verrattuna olin paluumatkalla elämäni kunnossa. Seuraavina päivinä pärjäsin muutamalla särkylääkkeellä, vaikka välillä turposin paljon ja hyperstimulaatioriski oli melko suuri. Riskistä huolimatta alkionsiirtopäivä sovittiin viiden päivän päähän maanantaille.

Koko ajan pelkäsin, että tulee puhelinsoitto, ettei alkioita ole siirrettäväksi. Lähdimme kuitenkin maanantaina ajamaan kohti Tamperetta ja alkionsiirtoa. Lääkärin nähdessäni minulle tuli hyvä tunne. Ja tosiaan, meille siirrettiin huippulaatuinen alkio. Ultran ruudulta nähtiin, kuinka pieni valkoinen piste sujahti kohtuuni. Heti siirron jälkeen lähdimme takaisin kotiin, tämä oli kyllä kaikista nopein Tampereen reissu ikinä. Siirron jälkeen pistin vielä Gonapeptylin ja lopputulos oli oikein onnistunut!

8 kommenttia

  1. Huomenna tulee kuluneeksi 2 vuotta siitä kun meidän kuopus laitettiin kohtuuni. Alkunsa hän sai jo marraskuussa 2014. Hän vietti ensimmäiset kuukautensa Taysissa pakastimessa. Kyllä elämän alku voi olla ihmeitä täynnä. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Vaikka oonki lukenu siun blogia alusta asti, ni oli kiva lukea tällanen "kertaus" miten kaikki eteni :) Meillä oli tällä viikolla ensikäynti lapsettomuustutkimuksiin liittyen. Toisaalta olo on nyt taas toiveikas, mutta toisaalta oon jo "luovuttanu". Kuulostaa tyhmältä. Me luovuttiin ehkäisystä kesällä 2014 ja kesällä 2016 alotettiin ihan aktiivinen yrittäminen. Tuntuu etten ollut tutkimuksiin aiemmin valmis, siksi näin kauan odotettiin. Ihanaa, että teijän haave toteutui <3

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet alusta asti lukenut!! :) Tällaisen kertauksen kirjoittaminen oli terapeuttista.

      Mäkin olin vähän väliä luovuttanut. Onneksi se ei estänyt positiivista lopputulosta. Paljon tsemppiä hoitoihin, toivotaan, että teillä auttaisi joku pieni asia raskautumaan. :)

      Poista
  3. Hei! Olipas kiva lukea kokemuksestasi. Mun pitäisi tänään pistää ensimmäinen Gonal F ja siitä lähtee matka kohti ekaa (ja toivottavasti viimeistä) ICSIä :) Taysissa myös me ollaan hoidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että teilläkin tärppää heti kerrassa. :) Tayssissa saa kyllä hyvää hoitoa.

      Poista
  4. Kiva kertaus teidän matkasta ja ihana lukea, että teillä onnistui (ilmeisesti?) ensimmäinen hoitokerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti meinasi mennä ihan ohi! Kyllä, ensimmäinen kerta onnistui. :) Meillä oli todella hyvä tuuri.

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)