Rv 14+6 äitiysneuvola

Eilen oli toinen käynti äitiysneuvolassa. Ensiksi käytiin minua huolettavia asioita läpi, eli väsymystä, outoa pahoinvointia ja vatsakipuja. Vatsakivut ovat kuulemma normaalia, kunhan ei ole pitkäkestoisia ja kunhan levossa olo helpottuu. Kerroin kuinka minun tuli kaupassa niin kamala olo, että mies joutui viedä minut kotiin lepäämään kesken reissun. Hätää ei pitäisi olla, kunhan paha olo ei pitkity. Omituiseen pahoinvointiin tartuttiin vähän enemmän ja käskettiin ottaa yhteyttä omalle terveysasemalle jos se jatkuu vielä (syynä tähän todennäköisesti tekemämme ulkomaanmatka).

Sitten mittailtiin. Painoa oli tullut +298 grammaa/ viikko. Verenpaine oli matala 98/68 (viimeksi 114/73). Hemoglobiini oli 120 ja vielä ei käsketty ottaa lisärautaa mahaoireideni takia. Parin viikon päästä on neuvolalääkäri ja silloin hemoglobiini mitataan varmasti uudestaan. Vauvan sykkeet saatiin heti kuuluville ja syke paukkasi tasaisesti 150 kertaa minuutissa (viimeksi 170 krt/ minuutti).

Sitten käytiin läpi meidän kotitehtävä lappusia. Kaavakkeissa oli kysymyksiä mm. lapsuudesta, parisuhteesta, taloudellisesta tilanteesta, alkoholin käytöstä ja ruokailutottumuksista. Suurempia huolia ei näiden osalta ollut.

Kaavakkeissa oli myös kysymyksiä siitä, kuinka suhtaudumme tulevaan vanhemmuuteen. Olin ruksinut kohdan, että lapsen syntymä ei tunnu täysin luonnolliselta. Juttelimme siitä, kuinka IVF-taustani vaikuttaa siihen, että suojamuurit ovat vielä niin korkeat. Pelkään paljon tämän lapsen menettämistä ja se, että saisimme lapsen elävänä syliin tuntuu ihan utopistiselta. Kun joku puhuu meidän tulevasta lapsesta, niin minun tekisi mieli aina sanoa, ettei kaikki välttämättä mene hyvin. 

Suurimmat pelot ovat kuitenkin hälventyneet ja eivätköhän ainakin osa jäljelle jääneistäkin hälvene, kun raskaus etenee.

2 kommenttia

  1. Hei!
    On ehkä aivan turhaa sanoa tätä, koska pelolle ja jännitykselle harvoin saa mitään kovin helposti, mutta taidan silti yrittää. Toivottavasti et loukkaannu tästä tai ota yhä suurempaa stressiä, vaan saat itsellesi edes hetken kevyemmän mielen.

    Olen kätilö ja tiedän tasan tarkkaan mikä kaikki raskaudessa voi mennä pieleen. Ilman hedelmöityshoitojakin pelkäsin suunnattomasti kaikkea enkä juurikaan ehtinyt nauttia raskaudesta. Muistan viettäneeni tuntikausia mm. tehden jälkikäteen ajateltuna täysin turhia liikelaskentoja. Nyt lapsi sylissäni olen miettinyt tuhansia kertoja, että miksen voinut enempi nauttia ja keskittyä rakastumaan siihen pienokaiseen, joka meille oli tulossa, tuo valtavan ihana aika ja etenkin aika jonka kuuluisi olla täynnä iloa ja onnea, tuntuu hukatulta. Mielessä pyörii välillä työkaverin ilme kun hän rauhallisesti totesi rv 13+, että "Kyllä nyt uskaltaa jo vähän hymyillä ja nauttia." Eikä tilanne nyt ihan niin paha ollut kuin tämä teksti antaa ymmärtää, kyllä me innolla odotimmekin, mutta näin pahalta ne torjuvat tunteet jälkikäteen tuntuvat.

    En siis ole menettänyt lasta, mutta olen nähnyt monta lapsensa menettänyttä naista. En tietenkään voi edes osata kuvitella miltä se tuntuu, mutta tiedän mille pelko tuntuu. Jos meille vielä joskus suodaan lisää lapsia, aion nauttia raskausajasta täysin sydämin ja rakastaa sitä pientä alkua niin valtavasti alusta saakka, ettei myöhemmin tarvitse yhtään katua. Jos jotain sattuisikin, eikä pieni koskaan pääsisi syliini, voisin itkeä ja surra puhtain mielin, koska minä olen rakastanut, varmasti olen, koko tämän ajan ja koko sydämelläni.

    Toivon teille valtavan ihanaa, lempeää ja onnellista odotusta sekä tsemppiä vauva-arkeen sitten aikanaan!

    VastaaPoista
  2. En ota stressiä tai loukkaannu. :) Se on ihan käsittämätöntä, miksi nyt pitää stressata näin kamalasti kaikesta. Kai tämä kaikki alkaa tasaantua pikkuhiljaa. Ainakin me uskalletaan puhua vauvasta jo enemmän kuin ennen ja vaikka aika iso osa läheisistä jo raskaudesta tietää, niin mitään kamalaa ei ole tapahtunut! Jotenkin sekin, että muut tietävät tästä, tuntuu pelottavalta.

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommentin! :)