En osaa odottaa vauvaa

Raskaus on nyt yliaikainen. Odotan. Läheiset odottavat.

Silti tuntuu, etten osaa odottaa oikein. Tämä raskaus alkoi helposti, vaikka saikin alkunsa pakastealkionsiirrosta. Emme ehtineet kokea maailmaa mullistavaa kaipuuta, epätoivoa tai luoda suuria odotuksia ja pelkoja, ennen kuin raskaus jo alkoi ensimmäisestä siirrosta. En tiedä, olisiko luomuraskaus tuntunut tältä. Ehkä.

Raskaus on ollut henkisesti hyvin erilainen, kuin ensimmäinen. Pelko on alkanut kasvamaannyt loppua kohden, mitä jos kaikki ei mene hyvin? Silti pelkoa on monin verroin vähemmän, kuin esikoisen kohdalla. Tuntuu, etten jaksa ja uskalla pelätä. Että kaiken on pakko mennä hyvin. 

Pian raskaus on ohi. Odotan monia asioita konkreettisesti.

Odotan, että voin kääntää kylkeä sängyssä ilman kipua. Että voin makoilla selälläni.

Odotan, että voin syödä sairaalakassiin pakattua lakua ja salmiakkia. Syödä medium pihvin ja juustoja.

Odotan, että kehoni on palautunut synnytyksestä sen verran, että voin lähteä pienelle kävelylenkille. Ja jossain vaiheessa treenata niin, että joka paikassa tuntuu.

Odotan pieniä kesälomareissuja.

Odotan monia asioita, mutta ne kaikki tuntuvat liittyvät minuun.



Toki haaveilen myös vauvasta. Välillä puhutaan miehen kanssa, että pian meidän välissä sängyssä köllöttää pieni vauva. Vuoden päästä meillä on pieni hassu, joka opettelee suuria taitoja. Meillä on makuuhuoneessa pinnasänky, olohuoneessa koliikkikeinu jne. Silti vauvaan liittyvät asiat tuntuvat hyvin kaukaisilta haavekuvilta.

Tuntuu, etten uskalla odottaa. Etten tiedä, mihin olemme ryhtymässä.

Onneksi minua lohduttaa ajatus, että esikoisen kohdalla oloni oli hyvin saman tyylinen. Tuntui, kuin en uskaltaisi odottaa ja valmistautua kunnolla vauvan tuloon. Esikoisen synnyttyä vauva tuntui heti omalta ja oli kaikista rakkainta. Tunne oli ihmeellinen sen jälkeen, kun vauvaa ei ollut osannut odottaa kunnolla

Pian saan toivottavasti kokea tuon ihmeellisen tunteen jälleen.

Ei kommentteja

Hei, jätäthän kommentin! :)