Jo ennen vauvan syntymää olin varma, että haluan imettää. Liityin imetyksen tuki -ryhmään Facebookissa ja luin muuta tietoa imetyksestä. Meidän synnytyssairaalalla on WHO:n myöntämä Vauvamyönteinen sairaala tunnus, joten myös sairaalan puolelta imetykseen tarjottiin kaikki mahdollinen apu - imetystukipuhelinta ja imetyspoliklinikkaa myöden.
Synnytyksen sujuttua hyvin sain vauvan rinnalle pian synnytyksen jälkeen. Ensi-imetys sujui hyvin, mutta sen jälkeen alkoi ongelmat. Vauva ei meinannut osastolla saada otetta rinnasta ja hoitajien apua tarvittiin lähes koko ajan. Kelloa pyydettiin soittamaan, jos vauva ei saa otetta tai kun vauva päästää irti. Kutsunappulaa jouduin painella rasittavuuteen asti ja hävetti oma osaamattomuus. Jo synnytyksen jälkeisenä päivänä olisin ollut valmis lähtemään sairaalasta kotiin, mutta imetysongelmien takia jäätiin vielä sairaalaan.
Ongelmana oli, ettei vauva käynyt kunnolla kiinni ja unisena päästi irti. Koska hän oli syntyessään niin pieni, jouduttiin hänet herättämään syömään kolmen tunnin välein, mikä oli vaikeaa. Pian ongelmaksi tuli myös mahdoton kipu. Aina kun vauva imi maitoa, tuntui rinnassa menevän sähköiskuja. Itkulta ei vältytty ja lopulta hoitaja toi minulle Panadolin ja käski pyytämään illalla uuden. Särkylääke ja mahdoton määrä Lanoliinia auttoivat. Illalla soitin luottavaisena kelloa pyytääkseni lisää särkylääkettä. Herkässä tilassa koin, että tämä hoitaja katsoi minua "oudosti". Kysyin sitten, ettei kai vauvalle ole haittaa särkylääkkeestä. Vastaukseksi sain, että lääke imeytyy maidosta vauvaan - sen kyllä tiesin. Koska pelkäsin kamlasti lääkkeestä olevan haittaa vauvalle, jäi särkylääke huoneen pöydälle meidän lähdettyä.
Kotona toivoin asioiden sujuvan paremmin. Vaikka ympäristö oli rennompi, imetys sattui kamalasti. Itketti ja oli tunne, että olen väärä ihminen hoitamaan meidän pientä. Miksen saanut vauvaani ruokittua? Kirjoitin Facebookin ryhmään ja sain pian yksityisviestin tutultani, joka sattuu olemaan imetystukihenkilö! Heti samana päivänä, itsenäisyyspäivänä, hän tuli meille käymään. Neuvoksi sain pitää lämmintä kauratyynyä rinnalla ennen imetystä ja rintapumpulla pumppaamaan nännin esiin ennen imetystä. Kipu laantui heti järjettömän paljon ja sen johdosta myös oma mieliala koheni. Neuvolan kotikäynnillä vauvan paino oli noussut yli 3 kilon ja syömään herättelyt sai unohtaa - tuon jälkeen yli 3 tunnin unipätkiä on vauvalla ollut harvassa.
Vauvan nyt ollessa 6 viikkoa vanha, sujuu imetys jo melko hyvin. Kipua ei tunnu kuin toisessa rinnassa toisinaan. Toivoin jo raskausaikana, että nauttisin imetyksestä. Pidin sitä lähes itsestäänselvyytenä sen jälkeen, kun alkukankeudesta selvitään. Mutta... imettäminen on rasittavaa. Paitsi ohikiitävinä hetkinä, kun vauva katsoo minua ja väläyttää leveän hymyn.
Minullakin oli samanlaisia alkuvaikeuksia imetyksen kanssa kuin sinullakin. Vauva ei ottanut kunnon otetta ja maitokin mimulta nousi vasta kotiuduttuamme. Nännit olivat aivan verillä väärästä imuotteeeta ja nännien tottumattomuudesta. Mutta nyt vauvani ollessa kahden kk ikäinen imetys sujuu loistavasti. Nautin itsekin imettämisestä, ja juuri tuo vauvan katsekontakti ja läheisyys ovat parhaita asioita siinä. Ei myöskään unohdeta imettämisen hyötyjä sekä meille että lapsillemme. =) miten suhtaudut julkiseen imettämiseen? Itse hieman arkailen sitä, mutta aina olen kuitenkin tissin esiin kaivanut. Tuttipullon käyttöä ja pumppaamista en ole vielä alkanut harrastaa vaikka pumppu kotoa löytyykin.
VastaaPoistaJos imetyksestä ei olisi selvää hyötyä korvikkeeseen verrattuna, niin en imettäisi. Hyödyt tsemppaa jatkamaan. :) Julkiseen imetykseen suhtaudun erittäin myönteisesti, vaikka itse koin sen aluksi "nolona". Naama punaisena huutava lapsi tekee valinnan kuitenkin helpoksi. :D Meidän tyttö syö usein, joten en voisi lähteä minnekään, ellen olisi valmis imettämään julkisesti (vessassa lapsen ruokkiminen ei ole minulle vaihtoehto).
PoistaAluksi kotona pumppasin osan maidosta ja annoin pullolla, koska imettäminen oli niin kivuliasta. Eilen kokeilin antaa pullosta pitkästä aikaa, eikä tyttö huolinut pulloa. :/
Ensinnäkin onnittelut, että olet päässyt imetyksessä alkuun! Se on jo pienikokoisen vauvan ja alun vaikeuksien kanssa erittäin hieno saavutus!
VastaaPoistaItselläni esikoisen imetystaival oli ensimmäisen kaksi kuukautta todella kivinen. Mutta. Olin vakaasti päättänyt että imetys onnistuu. Sektiovauva lastenosastolla, eli korvikkeita hän sai ennen äidinmaitoa, erittäin väsynyt ja kipeä äiti ja imuotevaikeudet heti ensimetreille. Huh huh... Kotiin päästyämme pumppasin ja imetin, imetin ja pumppasin, päivin ja öin. Heräteltiin vauvaa kesken syömisen, vaihdettiin vaippaa, otettiin vaatetta pois, you name it. Ja sitten se vain lähti sujumaan. :) Mulla oli ensimmäisen kolme kuukautta käytössä rintakumi, alkuun koko ajan (koska kipu) ja myöhemmin tiheissä imuissa vähän suojaamassa. Loppujen lopuksi imetin 13 kuukautta ja jouduin lopettamaan koska olin uudestaan raskaana ja erittäin huonovointinen, kropasta ei vaan yksinkertaisesti riittänyt meille kaikille enää.
En tiedä heittääkö joku minua jollain, kun sanon tämän ääneen; minusta todella moni lopettaa imetyksen yrittämisen uskomattoman helposti. Heti kun imetys ei olekaan sitä, mitä on kuvitellut (esikoinen vaan maagisesti osaa heti imeä ja maito nousee sekunnissa), nostetaan kädet ylös ja laitetaan korvikepullo suuhun. Ja jos joku haluaa heittää mua sillä korvikepullolla, korostan että tämä on minun mielipiteeni ja perustuu tasan omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Ja oma lapseni sai tosiaan ensimmäiset päivät 99% korviketta. Silti imetys onnistui.
Mäkin käytin alkuun rintakumia, lähinnä sairaalassa. Ihanaa kuulla, että pystyit imettämään noin kauan vaikean alun jälkeen. :)
PoistaNiin ja on ihmisiä, jotka ei halua imettää ollenkaan (ei edes niitä tärkeitä ensitippoja maitoa). Ja moni varmaan lopettaa imettämisen, kun ei ole tietoa tarpeeksi. Minäkin olen saanut neuvoja antaa korviketta, kun vauva on itkuinen, paljon rinnalla ja valvottaa. Ilman muuta tietoa voisin ottaa neuvot tosissaan ja uskoa, ettei maito riitä.
Toisaalta on myös niitä, jotka eivät ole syystä ja toisesta pystyneet imettämään, vaikka olisivat halunneet. Harmittaa niiden puolesta, varsinkin jos tällainen äiti kärsii epäonnistumisestaan jälkikäteenkin.
Upeaa, että imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Upeaa, että olet saanut imetykseen apua ja tukea. Näin imetysohjaajana olen todella onnellinen, että olet sitkeästi imettänyt ongelmista huolimatta. Toivottavasti jatkat sitkeästi, vaikka ongelmia ilmaantuisikin. Tsemppiä!
VastaaPoistaOlen kyllä saanut paljon apua, etenkin tämän imetystukiäidin avusta olen superkiitollinen. :) Itsekin olen tyytyväinen tähän astiseen, vaikka alkuun tuntui ihan hullun hommalta väkisin yrittäminen.
PoistaImetyskuvat on niin suloisia <3 Ihana pieni tyttö siellä rinnalla <3
VastaaPoistaMeidän tyttö on superihana. 8)
PoistaOlen ollut poissa blogimaailmasta pitkään ja huomasin, että olet saanut vauvan ! Onnea!
VastaaPoistaJa ihanaa, että imetys alkaa sujumaan :)
Itse jatkan edelleen jo toista vuotta, vaikka kerrat ovat tietenkin jo kovasti vähentyneet.
Imetys on ihmeellinen juttu, monella tavalla tosi näppärää, mutta myös joskus raskasta.
Itse koitan tässä toipua vauvavuoden rasituksista, kun en osannut yhtään irtaantua.
Tsemppiä ja onnea <3
Kiitos onnitteluista! :)
Poista