Seitsemän


Tänään oli ultra. Pelkäsin, että olen kuvitellut kaikki oireeni. Eilen tosin vihloi jo siihen malliin, että ajattelin, että edes yhden munasolun on pakko olla kasvamassa. Välillä vihlaisee kovaa, melkein koko ajan etoo ja tietyissä asennoissa alavatsa tuntuu kummalliselta. Voin kuitenkin paremmin, kuin pelkäsin voivani.

Ultrassa näkyi seitsemän hyvän kokoista munasolua, suurin osa 9 mm:n kokoisia. Suurin osa niistä oli oikealla puolella. Vasemmalla puolella oli paljon pieniä muutaman isomman lisäksi. Seuraava ultra on ensi viikon alussa ja silloin on todennäköisesti muutama hyvän kokoinen enempi. Ainakin osa pienemmistäkin pitäisi ehtiä kypsyä. Kohdun limakalvo oli 6 mm, mikä ainakin minun korvaan kuulosti hyvältä, kun yleensä ovulaation jälkeenkin limakalvo on ollut 8 mm. En tiedä, vaikuttaako lääkkeet ja onko tuolla mitään merkitystä, mutta toivotaan...


Gonal-F:n annostus pidetään yllätyksekseni 112,5 kuten aiemminkin. Punktio on näillä näkymillä ensi viikolla, joko keskiviikkona tai torstaina. 

4 kommenttia

  1. Kuulostaa hyvältä. Tärkeää, että on samankokoisia, helpottaa ajoitusta ja on varmaan kypsiäkin paljon. Limakalvoista en osaa sanoa mitään :) Onnea matkaan! <3

    VastaaPoista
  2. Tässä istun odotusaulassa ekaan (pistopvä 4) ultraan menossa, toinen kierros menossa. Miettii vaan syviä ajatuksia ja lukee sun blogia ��

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommentin! :)