Maanantai

Tänään olen ollut väsynyt, kiireinen ja toiveikas. En ymmärrä, mistä tämä toivo tulee. Kuinka voin sokeasti uskoa, että nyt me onnistutaan? Toivominen käy mielenterveydelle. Toinen asia, mikä käy mielenterveydelleni, on minun kiltteyteni ja/tai sulkeutuneisuuteni.

En halua, tai osaa, valittaa omista ongelmistani. Kuuntelen muiden marinaa kipeästä kurkusta, tädin sydänleikkauksesta, liian kalliista lastenrattaista jne. Minä en jaa niitä asioita, joiden jakaminen voisi helpottaa oloani. Olen hiljaa ja nielen omaa pahaa oloani. Välillä se on vaikeaa ja silloin vetäydyn syrjään.

Huomenna aloitan taas Lugesteronin käytön ja toivon, ettei tämä toivo olisikaan turhaa.

2 kommenttia

  1. Mulla on vähän sama ongelma. Yleensä aina kuuntelen toisten murheita ja kuulumisia, mutta itse en koskaan kerro omista huolistani. Ellei joku sitten satu kysymään ja kuka nyt hoksais kysyä aiheesta lapsettomuus ilman, että se olisi tungettelevaa tai loukkaavaa :D Onneksi on blogi johon avautua.

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommentin! :)