Kaksi vuotta

Yritystä tulee tällä viikolla kaksi vuotta täyteen. Kaksi vuotta sitten pelkäsin, että onko meillä töitä tai omaa asuntoa kun tulen raskaaksi. Pelkäsin kuitenkin jo silloin eniten sitä, ettei me saataisi lasta ollenkaan. Lapsettomaksi jäämisen pelko on ainoa, joka näyttää tällä hetkellä aiheelliselta.

Vanhoista teksteistä paistaa tänään luettuna lapsellisuus. En usko, että olin silloin erityisen lapsellinen. Nyt yritys alkaa vain tuntua ja näkyä asioissa. Olen kyynisempi ja varautuneempi. Olen kasvanut eteenpäin - nyt lapsen saaminen tuntuu utopistisemmalta kuin koskaan. 

Kahden kuukauden päästä saan soittaa sairaalaan ja kysellä IVF-hoitomme perään. Toivon, toisaalta pelkään, että pian sen jälkeen alkaa tapahtua. Välillä sanon, etten tiedä haluanko koko IVF-hoitoon mennä. Toisaalta, jos meillä on edes pieni mahdollisuus niin onnistua, niin kai sitä voi vähän lisääkin kärsiä.

Tunteet lapsettomuuden suhteen heittelee, muttei tosin yhtä paljon kuin aikaisemmin. Tuntuu, että suurin kärsimyksen aiheuttaja lapsettomuuden suhteen ovat ulkopuoliset ihmiset. Lapsiutelut, lastentekemisestä puhuminen ja etenkin minun vatsanseudun tuijottaminen ovat kamalia asioita. Olisiko ihmiset noin uteliaita, ellemme olisi menneet naimisiin? Helpottaisiko kyltti "emme halua lapsia" kaulassa?

Toinen asia, mikä tekee tällä hetkellä lapsettomuudesta entistä kamalempaa on IVF-hoidon järjestelyiden miettiminen. Pitää miettiä, kuinka töistä saan vapaata. Kuinka kerron työkavereille tilanteesta, josta en haluaisi lainkaan puhua heille. Keväällä meillä on hurjan kiire aika töissä, enkä tiedä miten asiat järjestän. Meillä on useamman tunnin ajomatka paikkakunnalle, missä IVF-hoitoja tehdään, joten helpolla ei tulla siitä missään suhteessa pääsemään.

6 kommenttia

  1. Kaksi vuotta on pitkä aika. Toivoisin, ettei teidän tarvitisisi mennä IVF-hoitoon asti vaan raskaus alkaisi ilman sitä. Jos kuitenkin joudutte menemään, toivon että saisitte kokea onnen heti ensimmäisestä hoidosta. <3 Tsemppiä tulevaan <3

    VastaaPoista
  2. Kaksi vuotta menee kyllä nopeaan. Muistan itsekin, kun ennen pillereiden lopetusta mietittiin, että millon ja silloin saisi tulla raskaaksi ja että missä vaiheessa ne nyt lopetetaan. Asuttiin silloin eri puolella suomea ja sekin stressasi, että jos sitten ei ehditä muuttaan yhteen jne.
    Noh, turha oli ne stressit.
    Meillä pillereiden jättämisestä meni siihen esikoisen syntymään lähes 7 vuotta.
    Ensimmäinen ivf-hoito tehtiin noin 3,5v yrityksen jälkeen kun oli syöty ensin vuositolkulla clomifenia ja terolutia, joiden ansiosta ainoastaan joskus siis menkat tuli. Ovulaatio ei varmaan siltikään.

    Muistan silti ajatukset siitä, että entä jos siihen ei lähtisikään. Siis koeputkihoitoihin. Se oli jotenkin niin hullu ajatus.
    Mutta sitten lähdettiin.
    Ja kun ne alkoi, niin ekana vuonna tehtiin niitä 3 hoitoa, joista ei saatu yhtään alkioita mistään. Se oli raskas vuosi. Eka pettymys tammikuussa, toinen juhannuksena, kolmas jouluna. Kyllähän se tuntui, että ei tästä lasta tule ikinä.
    Lapsettomuutta oli silloin takana jo 5,5 vuotta. Viimeinen hoito tehtiin sitten taas juhannuksen alla ja lähellä oli, että se jätettiin tekemättä. Olin niin romuna enkä uskonut, että neljännestäkään hoidosta voitaisiin mitään sen kummempaa tulosta saada.
    Mutta ihme tapahtui ja YKSI alkio saatiin. Siitä syntyi esikoinen.
    Viides icsi tehtiin sitten viime tammikuussa. Se yllätti kyllä erityisesti, sillä saimme neljä alkiota, joista eka siirretty päättyi kemiallisena ja toinen on menossa nyt rv 32+

    Eli sitä koitan tässä sanoa, että kyllä se on kamalaa ja raskasta ja hirveää, mutta jos onni potkaisee ja kohtaa, niin millään noilla jutuilla ei ole enää mitään merkitystä. Tässä kohtaa voin sanoa, että olisin voinut piikitellä vielä tuplana enkä murehtisi asiaa.

    Unelman eteen kannattaa tehdä työtä. Palkinto korvaa kaiken moninkertaisesti. Ja toisaalta, jos sitten niin käy, ettei sitä lasta tule, niin on ainakin tehnyt kaikkensa.
    Itse pelkäsin eniten, että huomaan silloin kun on jo myöhäistä, että olisi sittenkin pitänyt tehdä kaikkeni.

    Minä en puhunut alkuun töissä mitään hoidoista ja laitoin käynnit vaan lääkärikäyntien piikkin (menin aamulla töihin ja lähdin sitten lääkäriin josta otin vaan käyntitodistuksen ja sillä hyvällä sain loppupäivän vapaata, kun matkaa oli reilu tunti suuntaan). Joskus taisin käydä lomapäivillä jne käynneillä. Punktioista lappuihin tuli lukemaan vain koodit ja laput meni palkanlaskijalle.
    Riippuu varmaan hoitopaikasta kuinka hienovaraisesti voivat asian hoitaa. Sitä kannattaa kysyä, että onko mahdollista jotenkin kirjottaa saikkulappu esim munasarjakystan piikkiin tms (siis punktiosta), koska et haluaisi työpaikalle sitä asiaa kertoa tms.
    Ehkä siellä hoitopaikalssa on ymmärrystä asialle.

    Monet nää jutut kyllä mietityttää etenkin etukäteen ja niitä kannattaa miettiäkin. Pikkuhiljaa sitä sitten jotenkin "alistuu" tai tottuu siihen ajatukseen.

    Minua vaivasi eniten kaikki alapääronklaukset etukäteen ja etenkin punktio, mut pieniä murheita nekin on (vaikka minulla punktiot kyllä olleet kivuliaita kaikki).
    Tsemppiä tulevaan ja onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tuo kaksi vuotta on tuntunut pitkältä ajalta. Ehkä siksi, kun oma elämänasenne on muuttunut niin paljon, ei pelkästään lapsettomuuden takia. Paljon on tullut nähtyä ja koettua isoja asioita.

      Onhan se niin, että jos onnistuu ei sillä työmäärällä ole siinä kohtaa kauheasti väliä. :) Ja jos onnistumista ei tule, ei silti tarvitse vanhana miettiä, mitä olisi tapahtunut jos oltaisiin yritetty enemmän.

      Poista
  3. Hei! Löysin vasta blogisi ja kiitos siitä. Meillä on tehty kaksi ivf/icsi-hoitoa tänä vuonna ja haluan sanoa, etteivät ne hoidot ole välttämättä mitenkään erityisen vaikeita. Toki ihmiset ovat erilaisia ja hoidot samoin, mutta minulla piikittäminen sujui pienen opettelun jälkeen helposti ja punktiokin oli lähes täysin kivuton. Ainoastaan kipulääkekanyylin laitto tuntui ikävältä, mutta muuten koko operaatiossa ei ollut mitään pelättävää. Minäkin kyllä pelkäsin punktiota etukäteen, mutta onneksi ihan turhan. Tuloksia tosin ei ole mekään vielä saatu, mutta alkioita saatiin! Nyt niitä sitten testaillaan yksi kerrallaan. Onnea teille hoitoihin, toivotaan että kaikki menee hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että meilläkin onnistuisi hoidot mahdollisimman helposti. Pelkään aika paljon kaikkia lääkkeiden sivuvaikutuksia yms. mutta eiköhän niistä selvitä. :)

      Saitteko paljon alkioita? Onko teillä todettu syy lapsettomuudelle? Toivotaan, että joku tarttuu matkaan. :)

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)