Äitienpäivän jälkeen

Tänään söin viimeisen Letrozolin. Letrozolit otin nyt kp 4-8, vaikka oikea aika olisi ollut kp 3-7. Tuskin tuolla kuitenkaan kamalasti on väliä? Nyt odotan vain ovulaatiota ja sitten onkin loppukierron aika, mikä tuntuu lähinnä pitkältä mustalta ajanjaksolla. Silloin en voi tehdä mitään raskautumisen edistämiseksi.

Olen paljon pohtinut, mitä voisin tehdä edistääkseni raskautumista. Monella on joitain asioita, joita tietää voivansa tehdä. Minä olen pudottanut painoa, vaikka se ei olisi ollut välttämätöntä normaalipainoisella. Syön suhteellisen terveellisesti ja liikun säännöllisesti. Stressiä vähentääkseni olen tehnyt sen mitä pystyn hankkimalla itselleni paljon mieluista tekemistä vapaa-ajalle.

Letrozolit tekee ainakin jotain. Pahoinvointia ne ovat ainakin aiheuttanut kiitettävästi. Kaikki etoo ja ällöttää, vaikka vähän ennen seuraavan tabletin ottamista on aina helpottanut... No, josko seuraavassa kierrossa ei tuntuisi enää näin inhottavalta. Clomienkin kanssa tuntui, että ensimmäisten kiertojen jälkeen sivuvaikutukset (pahoinvointi) lieventyi. Myös vihlontaa munasarjoissa on ollut. Joko siellä on järkyttävän kokoinen kysta tai kasvava follikkeli tai useampi.

Äitienpäivä sujui yllättävän hyvin, vaikka kyllä sitä etukäteen stressasi kaikkia mahdollisia keskusteluita. Tänään vain äitienpäivän jälkimainingeissa oli sellainen kahvipöytäkeskustelu että.... Tiedätte varmasti niitä kiertoviestityyppisiä "äitinä olet lapsellesi kaikki ja jumalasta seuraava ja äitiys tekee sinusta arvokkaan ja epäitsekkään ihmisen" värssyjä äitiydestä? Esimerkkini saattoi olla kärjistetty.

Eräs tuttu oli saanut tällaisen värssyn äitienpäivänä. Hän kertoi kuinka oli liikuttunut kyyneliin ja kaikki muutkin kahvipöydässä olevat saivat tämän viestin lukea. Ja sitähän luettiin liikuttuneessa tilassa nyökkäillen, että näinhän asia on. Kun viesti tuli minun luettavakseni, en todellakaan tiennyt kuinka siihen pitäisi reagoida. Sanoa, että äitini on myös minun sankari ja antanut elämänsä minulle, mutta minäpäs olen niin itsekäs etten halua lapsia ja heidän takiaan mistään luopua? Itketti, mutta ne eivät olisi olleet onnen kyyneleitä, kuten muilla. Olisi tehnyt mieli heittää tuo kännykkä viesteineen seinään.

2 kommenttia

  1. Pelkään näitä tilanteita. En kohta enää jaksa vaan nieleskellä, vaan jonain päivänä se vaan purskahtaa ulos. Eikä tule olemaan kaunista katseltavaa, mutta ehkä sitten vähän helpottaa. Ehkä saan sairasta tyydytystä kun pahoitan muiden mielen. Voi tietysti olla että eivät edes tajua olla pahoillaan. Saa olla katkera, vihainen, surullinen, rikki, epäsosiaalinen jne. Sitä kaikkea tämä aiheuttaa. Ymmärsivät tai ei. Minä tiedän ja ymmärrän. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin pelkään, etteivät ymmärrä olla pahoillaan. Yksi työkavereistani tietää, että käymme lapsettomuushoidoissa. Mutta ei hän ymmärrä, että se on mitenkään vaikea asia. En ole sitten viitsinyt alkaa selvittää, että tämä on yksi elämäni vaikeimmista asioista.

      Ihanaa että joku ymmärtää näitä "rumiakin" tunteita. <3 Ei me olla yksin.

      Poista

Hei, jätäthän kommentin! :)